Vesa Jaakkola

Itseoppinut varastotoimintojen erikoisasiantuntija. Samin lapsuudenystävä, jonka matka on kulkenut metallipajan kesätöistä tradenomiopintojen ja hallinnollisten töiden kautta tärkeäksi osaksi Milnet Oy:tä.

Vesan vastuualueena on varasto sen kaikessa merkityksessään. Vesa vastaa saapuvasta ja lähtevästä tavarasta, jakaa töitä ja siinä sivussa pitää varaston huipputikissä. Vesasta huokuu palveluhalukkuus, jonka myös asiakkaat ovat huomanneet. Vesan työpistettä koristaakin usea asiakaspalaute, jotka ovat luokkaa ”10 pistettä ja papukaijanmerkki hyvästä palvelusta”. Vesan on tehokas tekijä, jonka tielle ei kannata keräillessä mennä, voi jäädä alle.

Vapaa-ajalla Vesalta ei tekemistä puutu. Siitä pitävät huolen kaksi tyttöä sekä hevosharrastus. Jääkiekko jäi unholaan Vesalta ensimmäisen lapsen syntymän myötä, mutta salilla Vesaa nähdään aina silloin, kun vähääkään aikaa liikenee. Tehokas mies vetää muutaman kymmenen leukaa myös työpäivän aikana.